Raahauduin lenkille

Kesä ja alkusyksy meni pyöräillen. Tai kävellen. Lue loppuun

Mainokset

Lomailun jälkeen lenkillä

Kesä on jo pitkällä, enkä ole sen paremmin lenkkeillyt kuin päivittänyt tätä blogiakaan. Kävin Lontoossa jokin aika sitten lomalla ja siellä kävelin tietysti jalkani kipeäksi. Vasen nilkka rasittui sen verran, että vasta nyt, muutama viikko reissun jälkeen, uskaltauduin juoksulenkille. Kävelemässä olen kyllä koiran kanssa käynyt lähes päivittäin, mutta juokseminen on jäänyt. Lue loppuun

Aamulla klo 7

Kuva

Perjantaina kävin kävelyllä seitsemän ja kahdeksan välillä aamulla, yllä oleva kuva on silloin otettu. Lauantaina olin ulkona melkein koko päivän, aamupäivällä kävelylenkillä puolitoista tuntia. Eilen olin ulkona muuten vaan. Täällä onkin helle. 🙂

Viikon ohjelmaan yritän saada juoksulenkinkin, jalka ei ole tuntunut kipeältä muutamaan päivään.

Aurinkoista päivän jatkoa.

Yksin altaassa

Jaa, maanantaisin iltapäivällä altaassa olikin tilaa. Mennessäni altaalle vastaani tuli juuri lopettanut vesijumpparyhmä ja aloittaessani altaassa vesijuoksijoiden väylällä oli lisäkseni vain kaksi muuta. Ja hekin olivat jo loppupuolella lenkkiä, joten suurimman osan sain polkea ihan ylhäisessä yksinäisyydessä.

Lue loppuun